Eteläesplanadi 4

Nykyinen ministeriörakennuksena toimiva jugendrakennus valmistui vuonna 1913 Eteläesplanadin ja Unioninkadun kulmaan. Alun perin Armas Lindgren suunnitteli rakennuksen yksityiseksi asuin- ja liikepalatsiksi, mutta kesken rakentamisen se muutettiin valtion virastotaloksi. Muutoksen suunnitelmat, jotka koskivat lähinnä sisätiloja, toteutti arkkitehti Nikolai Meder. Kokonaisuuteen liitettiin 1870-luvulla rakennetut piharakennukset. 

Tallin suunnittelema rakennuksen korjaus-, muutos- ja restaurointityö valmistui vuonna 2015. Rakennus oli peruskorjattu edellisen kerran vuonna 1984 työministeriön käyttöön, silloin arkkitehteina olivat Pirkko ja Arvi Ilonen. 2015 toteutuneessa korjaus- ja muutostyössä tehtiin työtilat 250 työ- ja elinkeinoministeriön työntekijälle, mikä oli noin 120 työpistettä enemmän kuin ennen. Tiimitiloja varten huonetiloja yhdistettiin isommiksi tiloiksi, joihin enimmillään on sijoitettuna 12 työpistettä. Muita toiminnallisia muutoksia rakennuksessa olivat mm. neuvottelutilojen keskittäminen ensimmäisen kerroksen kokouskeskukseen ja henkilöstökahvion rakentaminen. Pohjakerroksessa muutettiin arkistotila henkilöstön pukutiloiksi ja kuntohuoneeksi ja yksi liikehuoneisto liikehuoneistoja palvelevaksi jätehuoneeksi. 

Sisätiloihin toteutettiin monitilaympäristökonseptin mukaiset työtilat niin, että suurin osa työpisteistä sijoittuu tiimitiloihin, ja loput yhden hengen työhuoneisiin. Työntekijöistä, sisutussuunnittelijoista ja ergonomia-asiantuntijasta koottu sisustusryhmä kokoontui kahden vuoden aikana toistakymmentä kertaa pohtimaan työ- ja kokoustilojen toimivuutta, tarpeellisuutta, työrauhaa ja ergonomisuutta, jotta lopputuloksesta saataisiin mahdollisimman hyvä.  

Sisustus- ja kalustesuunnittelussa johtoajatuksena on ollut julkisissa tiloissa, kuten kokouskeskuksessa, ajaton mutta arvokas miljöö; materiaaleina ovat lattioissa kalkkikivi ja detaljeissa patinoitunut messinki. Työtilaympäristöissä on pyritty raikkauteen ja valoisuuteen säilyttäen alkuperäistä tilajakoa niin paljon kuin mahdollista sekä alkuperäisiä rakennusosia kuten peiliovet. 1980-luvun korjauksen arkkitehtuuriratkaisuista ei pystytty paljoakaan säilyttämään, johtuen pitkälti mittavasta ilmanvaihtotekniikan uusimisesta ja jäähdytyksen lisäämisestä työtiloihin. Paljolti siihen vaikutti myös uusi tilaohjelma uusine tarpeineen.  

Sisätilojen väritykseen on haettu sävyjä rakennuksen tyylistä niin sanotusta myöhäisjugendista. Arvokkaimmista sisätiloista porrashuoneet maalauskunnostettiin ja väritys palautettiin alkuperäisasuun. Pilastereiden ja pilareiden marmorointikäsittelyt konservoitiin. Peilisalin katto, jossa on kipsikoristeet, konservoitiin.   

Rakennuksen rapatut julkisivut kunnostettiin ja maalattiin. Väritys palautettiin lähelle alkuperäistä. Keltainen väri haettiin maapigmenteistä ja koristeosat ovat aavistuksen punertavia. Graniittikoristeet puhdistettiin ja mustaa lasia olevat mainostaulut kunnostettiin. Myös ikkunat ja ulko-ovet kunnostettiin, ikkunoihin lisättiin eristyslasit ja niiden alkuperäinen väritys palautettiin. Vesikattoa korotettiin pihan puoleisilla lappeilla konehuoneiden laajentamisen vuoksi. Peltikattoon palautettiin alkuperäisen lasitetun tiilikatteen vihreä väritys