Tiirasaaren Kerhola

Projektikuvaus:
Lähi-Tapiolan omistuksessa olevassa Tiirasaaressa Lauttasaaren länsipuolella on useita vanhoja puurakennuksia vakuutusyhtiön edustus- ja koulutuskäytössä. Tiirasaari on viehättävä kohde avonaisine kallioineen ja komeine puustoineen. Kauppias Carl Palmgrenin rakennuttama Kerhola on peräisin vuodelta 1917, ja sitä on laajennettu 1950-luvulla. Se on hyvin tyypillinen 1910-luvun huvilarakennus, jonka arkkitehtuurissa on yhdistelty monenlaisia tyylillisiä aiheita eri aikakausilta. Hirsirunkoisessa rakennuksessa on kaksi kerrosta. Nykyään rakennus toimii ravintolatilana.
Alkuperäiseen rakennukseen on tehty lukuisia muutoksia, jotka ovat muuttaneet sen ulkonäköä niin ulkoa kuin sisältäkin. Vuonna 1953 on rakennukseen suunniteltu esimerkiksi suuri lasiveranta, ja restaurointiamme edeltävä sisustus sekä pintamateriaalit olivat vuonna 2000 toteutetun kunnostuksen jäljiltä. Huvilassa ei siis ollut jäljellä alkuperäisiä näkyviä rakennusosia muutamaa ikkunaa lukuun ottamatta. Huvilan ulkonäkö palautettiin oletettuun alkuperäiseen asuunsa. Jäljellä olevat alkuperäiset ikkunat kunnostettiin ja muut ikkunat korvattiin alkuperäistä mallia vastaavilla puuikkunoilla.
Julkisivun seinälaudoituksen väriksi palautettiin keltainen ja ikkunapuitteitten, kuistin pylväiden ja kaiteiden väriksi valkoinen. 50-luvulla rakennetun lasiverannan julkisivu maalattiin myös valkoiseksi, ja sen alle rakennettiin uusi kylmiö ja teknisiä tiloja. Alkuperäisen rakennuksen katto on ollut punaista savitiiltä, mutta katon kannatinrakenteiden kestävyyden takia päädyimme peltikattoon. Kuvissa peltikattoa ei ole vielä maalattu.
Tiirasaaren Kerholan restaurointiamme edeltävä sisustus sekä pintamateriaalit olivat vuonna 2000 toteutetun kunnostuksen jäljiltä. Sisätilat olivat osittain hyvässä kunnossa, mutta vanhan ajan huvilahenki oli menetetty. Sisätilat korjattiin perusteellisesti palauttaen niihin alkuperäistä tuntua. Vanhat teräsrakenteiset kierreportaat korvattiin puurakenteisilla, vanhaa kalustoa kunnostettiin, tilapintoja ja osaa sisustuksesta uusittiin.
Projektitiedot:
Vuosi: | 2018 |
Rakennuslupa myönnetty: | 12/2017 |
Tilaaja: | Lähi-Tapiola |
Sijainti: | Tiirasaari, Helsinki |
Laajuus: | 448,5 m2 |
Alkuperäinen rakennusajankohta: | 1917, laajennus 1950-luvulla |
Pääsuunnittelija: | Minna Lukander |
Projektiarkkitehti: | Mari Mannevaara |
Sisustussuunnittelu: | Jukka Keskitalo, Pirkko-Liisa Topelius (irtokalusteet) |
Muu työryhmä: | Jaakko Penttilä |
Kuvat: | Tuomas Uusheimo |




