Jallukka

Muusikoiden vuokratalo

Projektikuvaus:

Elävän musiikin yhdistys Elmu halusi tarjota edullisia vuokra-asuntoja musiikkialan toimijoille – niin laulajille ja muusikoille kuin ääniteknikoille ja roudareille. Vuonna 2017 valmistui Jallukka, muusikoiden vuokratalo. 

Alueen ilmapiiri on merellinen mutta urbaani. Jallukka sijaitsee Jätkäsaaressa suurten liikenneväylien ulkopuolella, tiiviissä kaupunkirakenteessa. L-muotoisen rakennuksen sivukadun puoleisessa siivessä on muusikoiden talon henkeen sopivasti baari. 

Kahdeksankerroksisessa rakennuksessa on kaksi siipeä: muusikkojen siipeen saavutaan luhtikäytävää pitkin, toisen siiven asunnot, joita tarjotaan muillekin kuin muusikoille, sijoittuvat keskikäytävän varrelle. Katutason kaksikerroksisiin asuntoihin on sisäänkäynnit sekä kadulta että sisäpihalta. Asuntojen koot vaihtelevat 30 m2 ja 75 m2 välillä, ja jokaisessa asunnossa on oma parveke. 

Rakennuksessa on monipuoliset yhteistilat ja -terassit, mm. pesulat, saunat ja kerhohuoneet. Kellarissa on harjoitustiloja. Rakennuksella ja naapuritaloilla on yhteinen pihakansi, jonka päälle sijoittuu korttelipiha ja alapuolella on parkkihalli. Sekä julkisivuissa että sisätiloissa on vahva materiaalien tuntu. Esimerkiksi asuntojen väliseinät on jätetty betonipinnalle. Pelkistettyjen materiaalien käyttöä puolsi myös pyrkimys kohtuuhintaiseen rakentamiseen. Kujan puoleinen julkisivu on käsinlyötyä tiiltä, kun taas sisäänvedetyt ylemmät kerrokset on verhoiltu profiloidulla alumiinilla. Muusikoiden siiven julkisivumateriaalina on käytetty corten -terästä – väriltään muusikoidenkin suosiman Jaloviinan lämmintä ruskeaa. 

Projektitiedot:

Vuosi:2017
Tilaaja:Y-säätiö ja Elmu-säätiö
Sijainti:Malagankatu 3, Helsinki
Laajuus:6 302 brm2  , 4 700 krsm2
Pääsuunnittelija:Pia Ilonen
Projektiarkkitehti:Mikaela Neuvo
Muu työryhmä:Minna Lukander, Oona Airas, Carolin Franke, Karoliina Hoppu, Carlos Lopez 
Kuvat:Tuomas Uusheimo