As Oy Capella

Projektikuvaus:
As Oy Capella sijaitsee nopeasti rakentuvassa Helsingin Kalasatamassa. Capella on osa korttelia, johon sisältyy myös kaksi muuta kohdetta, Galleriatalo sekä Huvilat (ArkOpen Oy). Rakennuksen kuudessa kerroksessa sijaitsee 45 hintasäännösteltyä omistusasuntoa. Isojen perheasuntojen pohjaratkaisu perustuu toimiston laatimaan malliin muuntojoustavasta perheasunnosta, joka esitettiin vuonna 2006 toimiston Helsingin kaupungille laatimassa selvityksessä Helsinkiläinen kerrostaloatlas. Mallin inspiraationa oli 1920-luvun töölöläisasunnot, joiden keskeishallin ympärille asettuvien ja toisiinsa linkittyvien huonetilojen pohjaratkaisu mahdollistaa asunnon muunneltavan käytön. Yksilötilat sijoittuvat asunnon kulmatiloihin, ja yhteisölliset tilat niiden välitiloihin. Yksityisyyden ja yhteisöllisyyden aste on muunneltavissa ovia sulkemalla, ja tilajärjestys soveltuu niin erilaisten perhemuotojen kuin ryhmienkin asunnoiksi.
Rakennuksen kadunpuoleiset julkisivut ovat puhtaaksimuurattua, mustaa tiiltä ja pihan puoleiset julkisivut pääosin vaaleaa rappausta. Suurimmat asunnot sijaitsevat rakennuksen keskiosissa, kun taas pienemmät asunnot pohjois- ja eteläsiivissä. Rakennuksen kellarikerroksessa sijaitsevat irtaimistovarastot, väestönsuoja, ulkoiluvälinevarasto, pesula ja tekniset tilat sekä käynti pihakannen alla olevaan autotalliin. Yhteiskäytössä olevat sauna- ja kerhotilat sijoittuvat ullakkokerrokseen.
Projektitiedot:
Vuosi: | 2013 |
Rakennuslupa myönnetty: | 12/2011 |
Tilaaja: | Sato Oy |
Sijainti: | Capellan puistotie 6, Helsinki |
Laajuus: | 4 000 krsm2 , 5 337,5 brm2 |
Pääsuunnittelija: | Pia Ilonen |
Projektiarkkitehti: | Mari Mannevaara |
Muu työryhmä: | Minna Lukander, Karoliina Hoppu, Oona Airas |
Kuvat: | Martin Sommerschield, Kuvatoimisto Kuvio Oy |






